Jäsenemme
Jäsenemme ovat aktiivisia
Pirkanmaalaisia reserviläisiä, usein lennoston SPOL-taustan, poliisin tai
MPKRY:n kouluttajataustan omaavia aktiivisia Suomen kansalaisia.
Uudet jäsenemme tulevat
tyypillisesti MPKRY:n kurssien kautta ja vanhojen kiltalaisten suosittelemina.
Yhteistyö
Kilta kasvattaa
yhteistyötään maanpuolustushenkisten metsästysseurojen, maanomistajien ja eri
viranomaisten kanssa.
Meidän tapauksessamme
SPOL-toiminta ja sen harjoittelu tarkoittaa tärkeiden kohteiden ja ihmisten
suojaamista ja näitä uhkaavien vaaratekijöiden tunnistamista ja vaarattomaksi
tekemistä. Killan toiminnassa huomioidaan viranomaisten vaatimukset ja toimitaan yhteistyössä viranomaisten kanssa.
SPOL-kiltalaiset kouluttavat
Killan ydinjoukko on
ollut kehittämässä ja muodostamassa Lennostossa annettavaa vartiotoiminnan
perus- ja jatkokurssia ja kouluttaa niitä edelleen vapaaehtoisesti ja ilman
korvausta. Tällä hetkellä n. 1200 miestä ja naista on saanut rautaisannoksen
vanhan kertausta ja uutta asiaa kiltamme kouluttajien kautta.
Kurssien sisältö kertaa
paljolti varusmiesaikana opittua, mutta tuo myös tuoretta tietoa.